Tää aamu alkoi niin loistavasti kuin aamu voi alkaa. Täysi vitutus.
Heitettiin kaveri töihin ja alkoi tulla parempi mieli, kun seuraava
ärsytys alkoi toden teolla. Siitä ei ehkä hirveästi nyt tässä
mielentilassa voi kertoa, mutta siihen liittyi vahvasti toisen kaverin
mutsi, joka iloisesti heitti mut ulos kampaamostaan. Ei suoranaisesti,
mutta kierrellen ja kaarrellen, kunnes totesin vaan että jaa, no mä
meen sitten autoon venaamaan. No aika nopeesti tuli kaverikin perässä,
kun mutsinsa päätti laittaa välit poikki. Puhelin lauloi ja niin
eespäin, kun käytiin hakemassa kaverin koirat niiden himasta.
Sitten oli tietysti mulla vielä iki-ihana autokoulun
teoriakoe, joka ei taaskaan mennyt läpi. Kahesta perkeleen kuvasta jäi
kiinni. No, sieltä töihin, jossa tää toinen kaveri oli myös. (Ekaa
päivää, mä puhuin sen sinne kesäks joskus talvella ja oletettiin
molemmat että saataisiin samat työvuorot, kun se asuu mun kanssa
samassa kämpässä ja niin edelleen. Mutta eipä sekään onnistunut.) Eli
valmiiks vitutti todella huolella. Ihana esimiehemme siellä sitten
esitti ihanaa esimiestä. Vittu joo. No, kaverin vuoro loppui ja samalla
lähti tää toinenkin kaveri (kaikki kun asutaan samassa kämpässä, niin
samalla kyydillä toki mennään). Ja taas vitutti. Onneks oli suht hyvä
porukka iltavuorossa, mä en olis jaksanu mitään nimeltämainitsemattomia
idiootteja kyselemässä tyhmiä sillon kun ei todella ole millään
neuvomistuulella. Päivä meni melko nopiasti, mutta tottakai tän
kaverin, jolla on suuri mutsiongelma, faija oli soittanut ja vaatinut
koiria takasin himaan. Ihan varmasti joo.
Toinen itkua vääntää kun tulee hakee mua
töistä. Ajettiin tietysti vielä Mäkin kautta, eikä sillä nyt tietenkään
mikään nälkä ollu, vaan se jäi autoon venaamaan kun toisen kaverin
kanssa haettiin safkaa. Sielläkin oli joku täys juntti kassalla ja se
sekoili huolella. Mun kokismukien väriskaalakin vaihtui perkele.
Päästiin himaan, kaveri lähtee viemään niitä koiria takasin. Mua
vitutti taas. Sit tulee viesti, että tuutko parkkikselle, en mä voi
näitä koiria viedä pois. No tottakai menin. Nyt mä pelkään sen faijaa,
että se syyttää mua tästä ja tulee haulikon kanssa oven taakse. Tosin
sillä ei oo mitään asiaa mun kämppään, siitä pitää huolen mun lisäksi
minun suuri susi.
Ja ainoa päivän pelastus oli se, että vihdoin ja viimein minun kauan
odotettu leijonapaita saapui. Kapasen nimellä ja numerolla
varustettuna. Ihanaa Leijonat, ihanaa. Ja Suomi otti pronssia niin että
soi ja hurrit sai pataansa ...niin että soi!
maanantai, 19. toukokuu 2008
Kommentit