Tää aamu alkoi niin loistavasti kuin aamu voi alkaa. Täysi vitutus. Heitettiin kaveri töihin ja alkoi tulla parempi mieli, kun seuraava ärsytys alkoi toden teolla. Siitä ei ehkä hirveästi nyt tässä mielentilassa voi kertoa, mutta siihen liittyi vahvasti toisen kaverin mutsi, joka iloisesti heitti mut ulos kampaamostaan. Ei suoranaisesti, mutta kierrellen ja kaarrellen, kunnes totesin vaan että jaa, no mä meen sitten autoon venaamaan. No aika nopeesti tuli kaverikin perässä, kun mutsinsa päätti laittaa välit poikki. Puhelin lauloi ja niin eespäin, kun käytiin hakemassa kaverin koirat niiden himasta.
    Sitten oli tietysti mulla vielä iki-ihana autokoulun teoriakoe, joka ei taaskaan mennyt läpi. Kahesta perkeleen kuvasta jäi kiinni. No, sieltä töihin, jossa tää toinen kaveri oli myös. (Ekaa päivää, mä puhuin sen sinne kesäks joskus talvella ja oletettiin molemmat että saataisiin samat työvuorot, kun se asuu mun kanssa samassa kämpässä ja niin edelleen. Mutta eipä sekään onnistunut.) Eli valmiiks vitutti todella huolella. Ihana esimiehemme siellä sitten esitti ihanaa esimiestä. Vittu joo. No, kaverin vuoro loppui ja samalla lähti tää toinenkin kaveri (kaikki kun asutaan samassa kämpässä, niin samalla kyydillä toki mennään). Ja taas vitutti. Onneks oli suht hyvä porukka iltavuorossa, mä en olis jaksanu mitään nimeltämainitsemattomia idiootteja kyselemässä tyhmiä sillon kun ei todella ole millään neuvomistuulella. Päivä meni melko nopiasti, mutta tottakai tän kaverin, jolla on suuri mutsiongelma, faija oli soittanut ja vaatinut koiria takasin himaan. Ihan varmasti joo.
     Toinen itkua vääntää kun tulee hakee mua töistä. Ajettiin tietysti vielä Mäkin kautta, eikä sillä nyt tietenkään mikään nälkä ollu, vaan se jäi autoon venaamaan kun toisen kaverin kanssa haettiin safkaa. Sielläkin oli joku täys juntti kassalla ja se sekoili huolella. Mun kokismukien väriskaalakin vaihtui perkele. Päästiin himaan, kaveri lähtee viemään niitä koiria takasin. Mua vitutti taas. Sit tulee viesti, että tuutko parkkikselle, en mä voi näitä koiria viedä pois. No tottakai menin. Nyt mä pelkään sen faijaa, että se syyttää mua tästä ja tulee haulikon kanssa oven taakse. Tosin sillä ei oo mitään asiaa mun kämppään, siitä pitää huolen mun lisäksi minun suuri susi.

Ja ainoa päivän pelastus oli se, että vihdoin ja viimein minun kauan odotettu leijonapaita saapui. Kapasen nimellä ja numerolla varustettuna. Ihanaa Leijonat, ihanaa. Ja Suomi otti pronssia niin että soi ja hurrit sai pataansa ...niin että soi!