"Kerrankin on loistava joukkue kasattu lätkän MM-kisoihin" -lauseen
kuulee lähes joka vuosi. Joka vuosi se on ollut täydellinen, mutta
missä ne kultamitalit ovat? Joka kerta ylistetään loistavaa
sentterikaartia ja puolustajia, maalivahdista puhumattakaan. Olisiko
nyt vuonna 2008 vihdoinkin löytynyt se aivan äärettömän mahtava joukkue?
Mielestäni joukkueessa on paljolti parantamisen varaa, sillä
kuten Iltalehti mainitsikin noin viikko takaperin, vain pakki puuttuu.
Sentteriosasto on ylähyllyltä, ehdottomasti hyökkääjien parhaimmistoa,
mutta puolustajat ovatkin vähän muuta. Tällä hetkellä ehkä parhaimmaksi
puolustajaksi on noussut Ville Koistinen, joka pääsee puolustusalueelta
myös hyökkäyspäähän ja silti salamana takaisin. Toki esimerkiksi Luoma,
Väänänen ja tietenkin Salmela ovat hyviä pelaajia, mutta heiltä puuttuu
sitä jotain. Ehkä se on kokemus, mutta Salmelalla kuitenkin on muita
hyveitä, esimerkiksi loistava heittäytyminen hakattavaksi, vain siksi,
ettei "paremmat pelaajat saisi pelikieltoa".
Joukkuueesta löytyy sitten näitä sankareita. Teemu Selänne, Saku Koivu
ja Ville Peltonen muodostavat ykkösketjun, joka jostain syystä ei ole
yltänyt hirveisiin loistosuorituksiin. Peltonen on ollut todella
piilossa koko turnauksen ajan, Selänne on löysäillyt muuten vain ja
Sakua odotettiin kuin kuuta nousevaa, jonka jälkeen hän tuotti
useimmille pettymyksen. (Mitä muka voi olettaa yksien harjoitusten
jälkeen uusien ihmisten kanssa ja hirveän paineen alla? Olisi ollut
ihme, jos Saku olisi tehnyt viisi maalia ja vienyt Suomen voittoon ihan
yksinään. Siihen ei edes tämä legenda pysty.) Selänne taasen on
unohtanut sen, mikä kuuluu jokaiselle sentterille, PUOLUSTAMISEN. Mitä
teki Teemu, kun kanadalaisjääkaappi vyöryi hänen ohitseen? Teemu
kääntyi ympäri ja jäi katselemaan miehen menoa. Välierissä USAa vastaan
hän taas oli kiekon kanssa maalilla, ja siitä olisi tullut hieno maali,
JOS hän olisi syöttänyt Koivulle, joka oli suoraan maalin edessä. Mutta
ei. Kun Selänne ITSE tahtoi yrittää. Ainoa ero näillä kahdella miehellä
on se, että toinen on itseään täynnä, kun taas toinen tekee mitä
tahansa joukkueensa vuoksi.
Suuria odotettiin näiden
herrojen lisäksi Olli Jokiselta, joka otti pelikiellon aukomalla
turpaansa Suomi-USA -ottelussa. Kiellon jälkeinen peli sujui melko
mallikkaasti Jokiselta, mutta edelliset esitykset olivat aivan
järkyttävää kuraa. Mies menee miten sattuu, sooloilee ja vihdoinkin kun
olisi se maalintekopaikka, päättää syöttää Selänteelle, joka on siinä
vaiheessa jo maalin takana. Suurilta nimiltä on puuttunut todellakin se
näyttö. Silti heitä peluutetaan ajatuksella "ehkä nyt". Jääkiekkoa
pitäisi pelata niillä miehillä, jotka ovat valmiita heittäytymään koko
kropallaan peliin mukaan ja ottavat vastustajan taklaukset ja vittuilut
rauhallisesti. Yksi sellainen pelaaja on Antti Pihlström.
Se jätkä ainakin osaa pelata. Pihlström on
luultavasti yksi loistavimmista valinnoista Suomen joukkueeseen vähään
aikaan. Hänen ei tarvitse muuta kuin napata kiekko ja singahtaa
maalille. Loistavaa esitystä on häneltä nähty monessa ottelussa, kun on
saatu Suomelle aloitusvoitto, jopa omassa päässä. Pihlström on napannut
kiekon, luistellut miljoonaa vastapuolen ohitse ja lämäissyt maalin.
Kyse on karkuun pääsemisestä, jonka jokainen pienikokoinen sentteri
oppii jossain vaiheessa. Tai ainkin tulisi oppia, siitä on paljon
hyötyä. Pihlströmiä on heitelty ketjusta toiseen, mutta silti hän
suoriutuu jokaisen joukkuekaverin kanssa mallikkaasti. Parhaiten
varmasti kolmosketjussa Niko Kapasen ja Jussi Jokisen kanssa. Se ketju
tekee hengellään töitä.
Suomi voitti muutaman
pelin silkalla tuurilla. Pelin kulku oli sitä, että tehtiin johtomaali,
josta vastustaja joko seurasi tai sitten ei. Tasoitti aina välillä. Ja
sitten sen voittomaalin teki Tuomo Ruutu tai Koivun Mikko. Ei siinä
mitään, mutta kun se alkoi olemaan vähän hakusessa koko touhu. NYT on
hyvä meininki. Suomi pyöritti eilisessä USA ottelussa jenkkipoikia ihan
mennen tullen, ja vaikka ne tasoittikin 37 sekunnissa 2-2, Leijonat ei
menneet sekaisin ja ruvenneet sähläämään. Ja juuri se kertoo sen, että
tänä vuonna meillä on ihmeellinen joukkue alla. Sellainen, joka pystyy
tsemppaamaan itseään vielä epätoivon hetkellä. Eihän se kuulosta juuri
miltään, mutta siihen ei olla aiemmin pystytty.
torstai, 15. toukokuu 2008
Kommentit